Mielenliikkeet ja niiden analysointi


Keskiajalla ihmiset uskoivat "possesmiin", jossa joku muu oli onnistunut ottamaan valtaansa kanssaihmisen.  
Possesmiin kuului mm. yliromanttiset toimet ja ääretön viha.

Uskottiin tasaiseen elämään ja piileskelyn voimaan. Jolloin nämä tunteidensa pauloihin jääneet erottuivat suunnattomasti joukosta.  
Normaalina ja hyväksyttävänä tuntemuksena pidettiin pelkoa, jota lietsottiinkin avoinkätisesti esimerkiksi uskomuksilla korkeammasta voimasta joka rankaisee erillaisuutta ja toisinajattelijoita. 

Ainahan meillä on ollut eroja siinä kuinka hyvin ymmärrämme suurempia kuvioita, kuten ympärillämme tapahtuvaa elämää. On ollut kovin helppoa samaistua kasvatuksessa opetettuun elämänkatsomukseen, mutta aina meillä on heitä joita kutsuu niskurointi ja vastaan pyristely. He ovat kyseenalaistajat, voimakkaita hahmoja jotka eivät purematta niele heille opetettua tapaa elää. Tälläiset hahmot aiheuttavat jo lapsena ihmetystä vanhemmilleen, jotkut vanhemmat päättävät auttaa lastaan ja yrittävät hyssytellä ja hiljentää mielipiteet ja puheet, toivoen sen menevän ohi. Toiset taas ottavat häpeän tien ja vähättelevät ja pilkkaavat lastaan, uskoen ja puoliksi pakottaen lapsensa olemaan kuin muutkin. Auttavat vanhemmat joutuvat koville lapsen kehittyessä ja muuttuessa yhä voimakastahtoisemmaksi jolloin he saattoivat piilottella ja välttellä vierailuja väkijoukon seassa. Kasvaessaan ote äidiltä usein kuitenkin lipsuu ja joissakin tapauksissa tämä melkein aikuinen onnistuukin päästämään kauan pidätellyt puheensa julki niin, että suurempikin kansajoukko kuulee. Olessaan hyvinkin onnellinen ja paistatellessaan ylpeydessään, tästä vihdoin saavutetusta puheenvuorostan joku muu joka myös ymmärtää kokonaiskuvan, tarttuu nopeasti toimeen pyyhkiäkseen nämä harhaoppineen puheet kansan korvista.

Ei tasaisessa elämässä ole sijaa muutoksille taikka radikalismille. Jolloin suunsa avanneita parkoja odotti usein katoaminen jälkiä jättämättä, taikka julkinen mestaus. Myös noidaksi leimaaminen oli mahdollista jolloin surma tavaksi koitui elävältä polttaminen roviolla kaiken kansan hurratessa kuolemaa.

Onko aina ollut olemassa kaksintaistelu kyseenalaistajien ja kontrollin välillä? Kumpainenkin omistaa tavan nähdä suurempaaa kuvaa, mutta toista ohjailee luottamus ja toista pelko.
Toinen ei niele sokeasti äidin maidosta asti syötettyä informaatio tulvaa, kun taas toinen pitää kynsin ja hampain kiinni olemassa olevasta tiedosta ja opetetusta tavasta nähdä. Huolehtien vaikka voimakeinoin eriävän tiedon leviämisen, joka saattaisi mahdollisesti hämmentävää kansaa.
Massa tietämättömänä tämän välissä, luottaen ja uskoen oppimaansa tietoon.

Elokuvissa ja kirjoissa on kaksinasettelu, jossa toinen edustaa hyvää ja toinen pahaa, mutta mitä jos asiat ei olekkaan niin yksinkertaisia.   
Mitä jos todellisuudessa kumpikaan ei edusta kumpaakaan, ne olisi vain tapoja nähdä. Toinen uskoo muutokseen ja erillaisuuteen kun taas toinen pelkää muutosta ja erillaisuutta.

Jos olemassa ei olekkaan suurtapahaa konrtollia joka estää meitä elämästä ja kokemasta. Miksi saada näinkin upea lahja kuin elämä jos se olisi kaikkien tarkoitus kokea samalla tavalla. Säännöt ovat selkeästi ihmisten keksintö. Säännöt joihin uskomme sokeasti, kyseenalaistamatta ovat jonkun toisen keksimät, jonkun joka ymmärsi että voi kirjoittaa säännöt. Kuka tahansa olisi voinut kirjoittaa ne säännöt. Kysymys onkin pystymmekö me uskomaan itseemme niin paljon, että ymmärrämme sen? Olisinko minä voinut kirjoittaa/sanoittaa, vaikka säännön jossa ihminen nimitti luolakylän parhaan marjapensaan omakseen, piirsi kepillä hiekkaan alueen ja kielsi muita astumasta sen sisään, hengenlähdöllä uhaten?

Uskominen itseään korkeampaan voimaan, sellaiseen jolla on oikeus valita meidän puolestamme kärsimmekö vaiko nautimme tässä elämässä, onko kaikki vain yhtä suurta vastoinkäymistä vaiko onnen kantamoista. Voisiko se koko juttu ollakkin vähän kuin juoni? Juoni, jossa opetetaan ihmiset syntymästä asti luopumaan kontrollista ja vain alistumaan enempään kyselemättä tai kyseenalaistamatta.  Ajatellaan että sitä se on  "mitä elämä tuo tullessaan". 

Menestyvät ihmiset puhuvat usein kaikki samantyyppisesti: 
"Manifestoin tulevaisuuttani, ajattelemalla itseäni esim. niihin paikkoihin joihin haluan mennä tai ajattelemalla summaa ja päivää jolloin sen saavutan ja toki näkemällä mielessäni saavutuksiani ja onnistumisiani." Eli toisinsanoen he ovat ymmärtäneet luovansa itse todellisuutensa ja saavutuksensa. Tästä voi päätellä että ainoa, joka seisoo omien unelmiesi ja saavutuksiesi edessä on sinä itse, mikään muu paitsi omat uskomuksemme ja mielemme ovat hidasteena sille mitä voimme  saada tässä elämässä. 

Vastuussa ei ole naapurin pena eikä kurjat kasvuolosuhteet, ei syntymäpaikka eikä mikään muukaan itsesi ulkopuolella. Vastuussa oletkin vain sinä itse, kuinka kurjaa.

ÄLÄ KIELLÄ ITSELTÄSI ELON LAHJAA PELÄTESSÄSI KUOLLAKSESI SATUTTAVASI JOTAKUTA MUUTA KOSKA SILLOIN SATUTAT AINOASTAAN ITSEÄSI. - estäessäsi itseäsi elämästä.

Virheet kuuluu elämään, niitä tapahtuu jokaikinen päivä ja kaikille ja kokoajan. EIkä kukaan voi niitä estää, eikä pidäkkään. Me emme ole jumalia, ja vaikka olisimmekin, uskon jumalienkin tekevän virheitä. Siten me opime luomaan uutta ja uusia tapoja luoda. Se on osa elämää. Se on se lahja, suuri lahja joka osa kaikkea.

Uudet jännittävät kuviot uudellevuodelle, uskoisin näin, ei niinkään mitään suunniteltuna, mutta tuntuu siltä. Sen verran ollut muutosta vuodessa 2018 että 2019 on pakko tuoda tullessaan vaikka ja mitä.

Sovittiin tyttöjenilta uv:eeksi, kummallakaan ei ole töitä ensimmäisenä päivänä niin mikä olisikaan parempi idea aloittaa vuosi kuin Soberputken katkaisusta aiheutuva hervottomalla kohmelolla, jos sellaista edes tulee kun ei ole juonut aikoihin mene ja sano. Ei tosiaan ole tullut ryypiskeltyä muutamaan kuukauteen, ei ole tehnyt mieli ja lisänä toki yritys kännissä vetää ranteet auki. Ei mikän paras idea, ja oma oli vikani kun en pysähtynyt kuuntelemaan kehoanin vaan jatkoin ajattelematta sen enempää. 

Kesä lähti liikkeelle borrelioosi tartunalla, josta seurasi kovat oireet ja antibioottikuuri. Onneksi lähti pois mokoma riesa, ja kaikki tukeni heille ketkä pentelen kanssa taistelevat. Noh tämän jälkeen meni muutamia viikkoja kunnes päätin tehdä raskaustestin joka osottautui positiiviseksi blaablaa, ei pidettykkän ja oli aikamoinen show. Mutta ohi on, sen jälkeen kova työpaine ja burnout jota ruokittiin unilääkkeillä ja viinalla. Ei toimi! Kyllä keho keksii onneksi keinot pysäyttää, kiitos siitä. Missä olisimmekaan ilman sisäistä viisautta joka meihin on onneksi ohjelmoitu jo ennen syntymää.

Nyt on otettu töistä lopputili ja uusityö, ehkäisy ja asumiskuviotkin tasaisemmat. Kyllä ihmisen kannattaa itsestään pitää huolta.

Keskeneräinen, epävalmis, suunnittelematon, harkitsematon, tulkitsematon,tunne-peräinen, selkouninen, todellinen ja muuta jolle ei ole keksitty vielä sanoja, jos koskaan edes keksitään.

Ei voi kun alkaa kirjoittamaan miettimättä miten, eise miettimällä selviä. Pitää vain aloittaa kirjoittamaan.
Joten tässä minä, kirjoitan tätä tekstiä tähän blogiin ja koitan luoda kanavaa sille mitä sisälläni on ja mitä siellä kulkee. Sanoja ja lauseita liikkuu likimikseen aina vaan. Uutta, virkistävää jatkumoa, jolle ei tunnu loppua. Välillä luupataan vanhaa samaa kertatoisensa jälkeen, muttei liiaksiin jossakin vaiheessa aina tulee tajuaminen. Se on se kasvun hetki kun ymmärtää missä mennään. 

Niin paljon sitä kokee elämässä, moninkerroin toistoa, vanhaa ja uutta. Lahja elämältä, kyvyt, mahdollisuudet, ennennäkemättömät ja selittämättömät tiet. On hienoa olla olemassa. Kiitos siitä. 

- Hyvää joulua

Nyt on mennyt ihan hyvin vähän aikaa, ei kummempia masennuksia. Olisi suunnattoman kiva tietää mitä elämältään tahtoo, ei kauaa valmistun koulusta
Kiva pitkästä aikaa kun pääkoppa ei huuda nonstoppina kuinka huono ihminen mä olen ja kuinka suunnattoman sopimaton tähän missä nyt olen.
Ei huvita, ei ollenkaan... Voisinko aloittaa alusta, tulevaisuus pelottaa.
Tahtoisin palata takaisin nuorisokotiin, elää suojattua elämää ilman ongelmia ja ilman ihmisiä, oli vain oma "perhe" ei muita, nyt pitäisi osata toimia niin monien ihmisten kanssa, hyvä jos pärjään itsenikään kanssa.

Onneksi on kissat, ilman niitä olisin enemmän romuna kuin nyt, pienet karvapallot jotka näkevät aina huonon oloni, niille ei tarvitse yrittää kertoa mitä minä tunnen... he tajuavat sen ilmankin.
Kunpa tässä maailmassa olisi edes yksi ihminenkin joka ymmärtäisi minua ja minä ymmärtäisin häntä, en toivoisi muuta.

Nään niin paljon sieluja jotka pyrkivät vapauteen, pulpahdellessaan näkyviin, voi sitä ilon aikaa kun ihminen on oma itsensä, kunnes "kateus, häpeä ja viha" ottavat vallan.... Niin turhaa... 
Eletetään omissa haaveissa ja pilvilinnoissa kuinka oikeita ja aitoja muka olemme, pelkkää valetta...

Maskeja maskejen perään, jokainen pelkää että sattuu joten turvaudutaan maskeihin, jokaiseen tilanteeseen on oma, erillainen pikkuhiljaa täydellisyyteen hiottu taideteos.


Muistan lapsuudestani niitä hetkiä kun oikeasti sovin joukkoon, me tarvitsemme ystäviä silloin minulla oli ainakin yksi, voi niitä onnen hetkiä en silloin edes tiennyt että joskus se otetaan pois. Tilalle tulee niin kova epävarmuus että pelkään kaikkea ja kaikkia, en pysty luottamaan edes itseeni... En toivonut tälläistä, ehkä jonain päivänä löydän paikkani... siellä ei ole maskeja, ainoastaan puhtaita sieluja jotka kieltäytyvät myrkyttämästä muita pahoilla ajatuksillaan. 
On onnea ja iloa, sinne minä kuulun.