Mielenliikkeet ja niiden analysointi


Keskiajalla ihmiset uskoivat "possesmiin", jossa joku muu oli onnistunut ottamaan valtaansa kanssaihmisen.  
Possesmiin kuului mm. yliromanttiset toimet ja ääretön viha.

Uskottiin tasaiseen elämään ja piileskelyn voimaan. Jolloin nämä tunteidensa pauloihin jääneet erottuivat suunnattomasti joukosta.  
Normaalina ja hyväksyttävänä tuntemuksena pidettiin pelkoa, jota lietsottiinkin avoinkätisesti esimerkiksi uskomuksilla korkeammasta voimasta joka rankaisee erillaisuutta ja toisinajattelijoita. 

Ainahan meillä on ollut eroja siinä kuinka hyvin ymmärrämme suurempia kuvioita, kuten ympärillämme tapahtuvaa elämää. On ollut kovin helppoa samaistua kasvatuksessa opetettuun elämänkatsomukseen, mutta aina meillä on heitä joita kutsuu niskurointi ja vastaan pyristely. He ovat kyseenalaistajat, voimakkaita hahmoja jotka eivät purematta niele heille opetettua tapaa elää. Tälläiset hahmot aiheuttavat jo lapsena ihmetystä vanhemmilleen, jotkut vanhemmat päättävät auttaa lastaan ja yrittävät hyssytellä ja hiljentää mielipiteet ja puheet, toivoen sen menevän ohi. Toiset taas ottavat häpeän tien ja vähättelevät ja pilkkaavat lastaan, uskoen ja puoliksi pakottaen lapsensa olemaan kuin muutkin. Auttavat vanhemmat joutuvat koville lapsen kehittyessä ja muuttuessa yhä voimakastahtoisemmaksi jolloin he saattoivat piilottella ja välttellä vierailuja väkijoukon seassa. Kasvaessaan ote äidiltä usein kuitenkin lipsuu ja joissakin tapauksissa tämä melkein aikuinen onnistuukin päästämään kauan pidätellyt puheensa julki niin, että suurempikin kansajoukko kuulee. Olessaan hyvinkin onnellinen ja paistatellessaan ylpeydessään, tästä vihdoin saavutetusta puheenvuorostan joku muu joka myös ymmärtää kokonaiskuvan, tarttuu nopeasti toimeen pyyhkiäkseen nämä harhaoppineen puheet kansan korvista.

Ei tasaisessa elämässä ole sijaa muutoksille taikka radikalismille. Jolloin suunsa avanneita parkoja odotti usein katoaminen jälkiä jättämättä, taikka julkinen mestaus. Myös noidaksi leimaaminen oli mahdollista jolloin surma tavaksi koitui elävältä polttaminen roviolla kaiken kansan hurratessa kuolemaa.

Onko aina ollut olemassa kaksintaistelu kyseenalaistajien ja kontrollin välillä? Kumpainenkin omistaa tavan nähdä suurempaaa kuvaa, mutta toista ohjailee luottamus ja toista pelko.
Toinen ei niele sokeasti äidin maidosta asti syötettyä informaatio tulvaa, kun taas toinen pitää kynsin ja hampain kiinni olemassa olevasta tiedosta ja opetetusta tavasta nähdä. Huolehtien vaikka voimakeinoin eriävän tiedon leviämisen, joka saattaisi mahdollisesti hämmentävää kansaa.
Massa tietämättömänä tämän välissä, luottaen ja uskoen oppimaansa tietoon.

Elokuvissa ja kirjoissa on kaksinasettelu, jossa toinen edustaa hyvää ja toinen pahaa, mutta mitä jos asiat ei olekkaan niin yksinkertaisia.   
Mitä jos todellisuudessa kumpikaan ei edusta kumpaakaan, ne olisi vain tapoja nähdä. Toinen uskoo muutokseen ja erillaisuuteen kun taas toinen pelkää muutosta ja erillaisuutta.

Jos olemassa ei olekkaan suurtapahaa konrtollia joka estää meitä elämästä ja kokemasta. Miksi saada näinkin upea lahja kuin elämä jos se olisi kaikkien tarkoitus kokea samalla tavalla. Säännöt ovat selkeästi ihmisten keksintö. Säännöt joihin uskomme sokeasti, kyseenalaistamatta ovat jonkun toisen keksimät, jonkun joka ymmärsi että voi kirjoittaa säännöt. Kuka tahansa olisi voinut kirjoittaa ne säännöt. Kysymys onkin pystymmekö me uskomaan itseemme niin paljon, että ymmärrämme sen? Olisinko minä voinut kirjoittaa/sanoittaa, vaikka säännön jossa ihminen nimitti luolakylän parhaan marjapensaan omakseen, piirsi kepillä hiekkaan alueen ja kielsi muita astumasta sen sisään, hengenlähdöllä uhaten?

Uskominen itseään korkeampaan voimaan, sellaiseen jolla on oikeus valita meidän puolestamme kärsimmekö vaiko nautimme tässä elämässä, onko kaikki vain yhtä suurta vastoinkäymistä vaiko onnen kantamoista. Voisiko se koko juttu ollakkin vähän kuin juoni? Juoni, jossa opetetaan ihmiset syntymästä asti luopumaan kontrollista ja vain alistumaan enempään kyselemättä tai kyseenalaistamatta.  Ajatellaan että sitä se on  "mitä elämä tuo tullessaan". 

Menestyvät ihmiset puhuvat usein kaikki samantyyppisesti: 
"Manifestoin tulevaisuuttani, ajattelemalla itseäni esim. niihin paikkoihin joihin haluan mennä tai ajattelemalla summaa ja päivää jolloin sen saavutan ja toki näkemällä mielessäni saavutuksiani ja onnistumisiani." Eli toisinsanoen he ovat ymmärtäneet luovansa itse todellisuutensa ja saavutuksensa. Tästä voi päätellä että ainoa, joka seisoo omien unelmiesi ja saavutuksiesi edessä on sinä itse, mikään muu paitsi omat uskomuksemme ja mielemme ovat hidasteena sille mitä voimme  saada tässä elämässä. 

Vastuussa ei ole naapurin pena eikä kurjat kasvuolosuhteet, ei syntymäpaikka eikä mikään muukaan itsesi ulkopuolella. Vastuussa oletkin vain sinä itse, kuinka kurjaa.