Beaty_@_Pain

Mielenihmeet

2019-01-08T09:22:00+02:00

Mielenliikkeet ja niiden analysointi

Keskiajalla ihmiset uskoivat "possesmiin", jossa joku muu oli onnistunut ottamaan valtaansa kanssaihmisen.
Possesmiin kuului mm. yliromanttiset toimet ja ääretön viha.

Uskottiin tasaiseen elämään ja piileskelyn voimaan. Jolloin nämä tunteidensa pauloihin jääneet erottuivat suunnattomasti joukosta.
Normaalina ja hyväksyttävänä tuntemuksena pidettiin pelkoa, jota lietsottiinkin avoinkätisesti esimerkiksi uskomuksilla korkeammasta voimasta joka rankaisee erillaisuutta ja toisinajattelijoita.

Ainahan meillä on ollut eroja siinä kuinka hyvin ymmärrämme suurempia kuvioita, kuten ympärillämme tapahtuvaa elämää. On ollut kovin helppoa samaistua kasvatuksessa opetettuun elämänkatsomukseen, mutta aina meillä on heitä joita kutsuu niskurointi ja vastaan pyristely. He ovat kyseenalaistajat, voimakkaita hahmoja jotka eivät purematta niele heille opetettua tapaa elää. Tälläiset hahmot aiheuttavat jo lapsena ihmetystä vanhemmilleen, jotkut vanhemmat päättävät auttaa lastaan ja yrittävät hyssytellä ja hiljentää mielipiteet ja puheet, toivoen sen menevän ohi. Toiset taas ottavat häpeän tien ja vähättelevät ja pilkkaavat lastaan, uskoen ja puoliksi pakottaen lapsensa olemaan kuin muutkin. Auttavat vanhemmat joutuvat koville lapsen kehittyessä ja muuttuessa yhä voimakastahtoisemmaksi jolloin he saattoivat piilottella ja välttellä vierailuja väkijoukon seassa. Kasvaessaan ote äidiltä usein kuitenkin lipsuu ja joissakin tapauksissa tämä melkein aikuinen onnistuukin päästämään kauan pidätellyt puheensa julki niin, että suurempikin kansajoukko kuulee. Olessaan hyvinkin onnellinen ja paistatellessaan ylpeydessään, tästä vihdoin saavutetusta puheenvuorostan joku muu joka myös ymmärtää kokonaiskuvan, tarttuu nopeasti toimeen pyyhkiäkseen nämä harhaoppineen puheet kansan korvista.

Ei tasaisessa elämässä ole sijaa muutoksille taikka radikalismille. Jolloin suunsa avanneita parkoja odotti usein katoaminen jälkiä jättämättä, taikka julkinen mestaus. Myös noidaksi leimaaminen oli mahdollista jolloin surma tavaksi koitui elävältä polttaminen roviolla kaiken kansan hurratessa kuolemaa.

Onko aina ollut olemassa kaksintaistelu kyseenalaistajien ja kontrollin välillä? Kumpainenkin omistaa tavan nähdä suurempaaa kuvaa, mutta toista ohjailee luottamus ja toista pelko.
Toinen ei niele sokeasti äidin maidosta asti syötettyä informaatio tulvaa, kun taas toinen pitää kynsin ja hampain kiinni olemassa olevasta tiedosta ja opetetusta tavasta nähdä. Huolehtien vaikka voimakeinoin eriävän tiedon leviämisen, joka saattaisi mahdollisesti hämmentävää kansaa.
Massa tietämättömänä tämän välissä, luottaen ja uskoen oppimaansa tietoon.

Elokuvissa ja kirjoissa on kaksinasettelu, jossa toinen edustaa hyvää ja toinen pahaa, mutta mitä jos asiat ei olekkaan niin yksinkertaisia.
Mitä jos todellisuudessa kumpikaan ei edusta kumpaakaan, ne olisi vain tapoja nähdä. Toinen uskoo muutokseen ja erillaisuuteen kun taas toinen pelkää muutosta ja erillaisuutta.

Jos olemassa ei olekkaan suurtapahaa konrtollia joka estää meitä elämästä ja kokemasta. Miksi saada näinkin upea lahja kuin elämä jos se olisi kaikkien tarkoitus kokea samalla tavalla. Säännöt ovat selkeästi ihmisten keksintö. Säännöt joihin uskomme sokeasti, kyseenalaistamatta ovat jonkun toisen keksimät, jonkun joka ymmärsi että voi kirjoittaa säännöt. Kuka tahansa olisi voinut kirjoittaa ne säännöt. Kysymys onkin pystymmekö me uskomaan itseemme niin paljon, että ymmärrämme sen? Olisinko minä voinut kirjoittaa/sanoittaa, vaikka säännön jossa ihminen nimitti luolakylän parhaan marjapensaan omakseen, piirsi kepillä hiekkaan alueen ja kielsi muita astumasta sen sisään, hengenlähdöllä uhaten?

Uskominen itseään korkeampaan voimaan, sellaiseen jolla on oikeus valita meidän puolestamme kärsimmekö vaiko nautimme tässä elämässä, onko kaikki vain yhtä suurta vastoinkäymistä vaiko onnen kantamoista. Voisiko se koko juttu ollakkin vähän kuin juoni? Juoni, jossa opetetaan ihmiset syntymästä asti luopumaan kontrollista ja vain alistumaan enempään kyselemättä tai kyseenalaistamatta. Ajatellaan että sitä se on "mitä elämä tuo tullessaan".

Menestyvät ihmiset puhuvat usein kaikki samantyyppisesti:
"Manifestoin tulevaisuuttani, ajattelemalla itseäni esim. niihin paikkoihin joihin haluan mennä tai ajattelemalla summaa ja päivää jolloin sen saavutan ja toki näkemällä mielessäni saavutuksiani ja onnistumisiani." Eli toisinsanoen he ovat ymmärtäneet luovansa itse todellisuutensa ja saavutuksensa. Tästä voi päätellä että ainoa, joka seisoo omien unelmiesi ja saavutuksiesi edessä on sinä itse, mikään muu paitsi omat uskomuksemme ja mielemme ovat hidasteena sille mitä voimme saada tässä elämässä.

Vastuussa ei ole naapurin pena eikä kurjat kasvuolosuhteet, ei syntymäpaikka eikä mikään muukaan itsesi ulkopuolella. Vastuussa oletkin vain sinä itse, kuinka kurjaa.

Olet täällä tekemässä virheitä. - Hyvä niin.

2019-01-04T21:59:00+02:00

ÄLÄ KIELLÄ ITSELTÄSI ELON LAHJAA PELÄTESSÄSI KUOLLAKSESI SATUTTAVASI JOTAKUTA MUUTA KOSKA SILLOIN SATUTAT AINOASTAAN ITSEÄSI. - estäessäsi itseäsi elämästä.

Virheet kuuluu elämään, niitä tapahtuu jokaikinen päivä ja kaikille ja kokoajan. EIkä kukaan voi niitä estää, eikä pidäkkään. Me emme ole jumalia, ja vaikka olisimmekin, uskon jumalienkin tekevän virheitä. Siten me opime luomaan uutta ja uusia tapoja luoda. Se on osa elämää. Se on se lahja, suuri lahja joka osa kaikkea.

Rohkenisiko sitä kuitenkaan.

2018-12-27T19:57:00+02:00

Uudet jännittävät kuviot uudellevuodelle, uskoisin näin, ei niinkään mitään suunniteltuna, mutta tuntuu siltä. Sen verran ollut muutosta vuodessa 2018 että 2019 on pakko tuoda tullessaan vaikka ja mitä.

Sovittiin tyttöjenilta uv:eeksi, kummallakaan ei ole töitä ensimmäisenä päivänä niin mikä olisikaan parempi idea aloittaa vuosi kuin Soberputken katkaisusta aiheutuva hervottomalla kohmelolla, jos sellaista edes tulee kun ei ole juonut aikoihin mene ja sano. Ei tosiaan ole tullut ryypiskeltyä muutamaan kuukauteen, ei ole tehnyt mieli ja lisänä toki yritys kännissä vetää ranteet auki. Ei mikän paras idea, ja oma oli vikani kun en pysähtynyt kuuntelemaan kehoanin vaan jatkoin ajattelematta sen enempää.

Kesä lähti liikkeelle borrelioosi tartunalla, josta seurasi kovat oireet ja antibioottikuuri. Onneksi lähti pois mokoma riesa, ja kaikki tukeni heille ketkä pentelen kanssa taistelevat. Noh tämän jälkeen meni muutamia viikkoja kunnes päätin tehdä raskaustestin joka osottautui positiiviseksi blaablaa, ei pidettykkän ja oli aikamoinen show. Mutta ohi on, sen jälkeen kova työpaine ja burnout jota ruokittiin unilääkkeillä ja viinalla. Ei toimi! Kyllä keho keksii onneksi keinot pysäyttää, kiitos siitä. Missä olisimmekaan ilman sisäistä viisautta joka meihin on onneksi ohjelmoitu jo ennen syntymää.

Nyt on otettu töistä lopputili ja uusityö, ehkäisy ja asumiskuviotkin tasaisemmat. Kyllä ihmisen kannattaa itsestään pitää huolta.

Yhtä tärkeää kuin vesi.

2018-12-25T23:51:00+02:00

Keskeneräinen, epävalmis, suunnittelematon, harkitsematon, tulkitsematon,tunne-peräinen, selkouninen, todellinen ja muuta jolle ei ole keksitty vielä sanoja, jos koskaan edes keksitään.

Ei voi kun alkaa kirjoittamaan miettimättä miten, eise miettimällä selviä. Pitää vain aloittaa kirjoittamaan.
Joten tässä minä, kirjoitan tätä tekstiä tähän blogiin ja koitan luoda kanavaa sille mitä sisälläni on ja mitä siellä kulkee. Sanoja ja lauseita liikkuu likimikseen aina vaan. Uutta, virkistävää jatkumoa, jolle ei tunnu loppua. Välillä luupataan vanhaa samaa kertatoisensa jälkeen, muttei liiaksiin jossakin vaiheessa aina tulee tajuaminen. Se on se kasvun hetki kun ymmärtää missä mennään.

Niin paljon sitä kokee elämässä, moninkerroin toistoa, vanhaa ja uutta. Lahja elämältä, kyvyt, mahdollisuudet, ennennäkemättömät ja selittämättömät tiet. On hienoa olla olemassa. Kiitos siitä.

- Hyvää joulua

Tunnetko mua laisinkaan.

2016-01-21T21:19:10+02:00

Nyt on mennyt ihan hyvin vähän aikaa, ei kummempia masennuksia. Olisi suunnattoman kiva tietää mitä elämältään tahtoo, ei kauaa valmistun koulusta
Kiva pitkästä aikaa kun pääkoppa ei huuda nonstoppina kuinka huono ihminen mä olen ja kuinka suunnattoman sopimaton tähän missä nyt olen.
Ei huvita, ei ollenkaan... Voisinko aloittaa alusta, tulevaisuus pelottaa.
Tahtoisin palata takaisin nuorisokotiin, elää suojattua elämää ilman ongelmia ja ilman ihmisiä, oli vain oma "perhe" ei muita, nyt pitäisi osata toimia niin monien ihmisten kanssa, hyvä jos pärjään itsenikään kanssa.

Onneksi on kissat, ilman niitä olisin enemmän romuna kuin nyt, pienet karvapallot jotka näkevät aina huonon oloni, niille ei tarvitse yrittää kertoa mitä minä tunnen... he tajuavat sen ilmankin.
Kunpa tässä maailmassa olisi edes yksi ihminenkin joka ymmärtäisi minua ja minä ymmärtäisin häntä, en toivoisi muuta.

Nään niin paljon sieluja jotka pyrkivät vapauteen, pulpahdellessaan näkyviin, voi sitä ilon aikaa kun ihminen on oma itsensä, kunnes "kateus, häpeä ja viha" ottavat vallan.... Niin turhaa...
Eletetään omissa haaveissa ja pilvilinnoissa kuinka oikeita ja aitoja muka olemme, pelkkää valetta...

Maskeja maskejen perään, jokainen pelkää että sattuu joten turvaudutaan maskeihin, jokaiseen tilanteeseen on oma, erillainen pikkuhiljaa täydellisyyteen hiottu taideteos.

Muistan lapsuudestani niitä hetkiä kun oikeasti sovin joukkoon, me tarvitsemme ystäviä silloin minulla oli ainakin yksi, voi niitä onnen hetkiä en silloin edes tiennyt että joskus se otetaan pois. Tilalle tulee niin kova epävarmuus että pelkään kaikkea ja kaikkia, en pysty luottamaan edes itseeni... En toivonut tälläistä, ehkä jonain päivänä löydän paikkani... siellä ei ole maskeja, ainoastaan puhtaita sieluja jotka kieltäytyvät myrkyttämästä muita pahoilla ajatuksillaan.
On onnea ja iloa, sinne minä kuulun.

Jos maailmankaikkeus puhuu?

2015-09-29T21:30:00+03:00

Olisiko mahdollista että kaikella on oikeasti tarkoitus, tai että kaikki olisi kohtaloa. Ennalta päätettyä meidän sielumme

keskustelisivat universumissa kokemuksistaan joita tahtoisivat kokea.
Sitten tultaisiin maailmaan kehossa ja koettaisiin mitä ihmeellisimpiä asioita.

Joku viisas ajattelija joskus sanoi "Me kuolemme kun emme enään koe luonnon kauneutta."
Olen samaa mieltä, miksi elää jos jatkuvasti hakee uutta ja ihmeellistä?
Kehitys on hieno asia, ja sen kautta on syntynyt monia upeita asioita 4 ihmiskunnalle, mutta toisaalta jokaisella kehitys askeleella on varjopuoli.

Miksi laihdutuksesta on tullut niin iso buumi? Kukaan ei saa olla yhtään ylipainoinen, ei on silloin sairas,laiska, eikä omista kontrollia käytöksestään, pelkkä epäonnistuja jonka kuuluu osalistua tv:een ohjelmiin laihtuakseen ja muiden nauratettavaksi.
Joka puolelta kuulet näät mainoksia laihdutuksesta, kuinka sinun kannattaa vaihtaa proteiinirahkoihin ja light/rasvaton tuotteisiin. Onko kukaan ajatellut miksi niitä tehdään?
Ei niiden terveellisyyden takia vaan siksi että kaksi isoa bisnestä ovat lyöneet kätensä yhteen ja nyt tekevät niin paljon rahaa piiloutuneena mestarillisen sumuverhon taakse.

Tein tutkimustyötä ja löysin faktan että sitä mukaan kun fitness tuotteet yms laihdutus vinkit ja terveet laihat ihmiset ovat tulleet arkipäiväiseksi myös lihavien määrä on noussut samaan tahtiin.
Eli mikä mättää? Onko puolet kansasta tosiaan muka niin saamattomia ja toinen osa niin loistavia, että toiset lihoo ja toiset laihtuu?

Ei se voi olla noin yksinkertaista, mitä pidemälle tämä väärään suuntaan tapahtuva kehitys jatkuu sitä pahemmaksi tilanteemme muuttuu, tämä on sama kuin tupakkatuotteiden kanssa aikaisemmin, isot firmat maksaa suuria summia lääkäreille, poliitikoille yms. hämätäkseen ihmisiä pitämään tuotteita terveellisinä ja hyvinä.
Milloin ihmiset tajuavat, että me myrkytämme itseämme jokaisen Light/rasvaton/zero tuotteen rasva/sokeri on korvattu jollain vielä epäterveellisemmällä ei ole olemassa oikotietä.
Mite joku laboratoriossa luotu makeutusaine voisi olla terveellisempää kuin hunaja?
Itse sokerikin on niin kamalaa myrkkyä.

Yhdessä dokumentissa oli hyvin kerrottuna eli jos syöt 120g manteleita, elimistöösi vapautuu hitaasti kuituja ja vitamiineja yms. ja samalla hiukan sokereita.
Kun taas 1,2 dl coka colaa elimmistössäsi menee automaattisesti maksaan(koska suuri määrä sokeria) Maksa ei pysty sulattamaan sitä niin nopeasti kuin pitäisi ja alkaa muuttamaan sitä rasvaksi.

Eli kumman sinä valitsisit?
Itse ottaisin mantelit.

Onneksi suomessa ollaan lähdetty parempaan suuntaan, ihmiset välittävät enemmän mistä ruoka tulee ja mitä se sisältää.

Mistä sitä nykyään tietää mitä pitä syödä ja kuinka paljon kun on miljoona eri laihdutusojelmaa on pepputreeniä ja abc dieettiä sun muuta, Itse olen ainakin kyllästynyt siihen ett jos en ravaa salilla niin olen muka huonompi ihminen kuin muut.
Enpäs ole, en pidä siitä kuinka kaikki tämä hulluus laihuudesta vaikuttaa alitajuntaani joka on muutenkin lievästi häröilevä.

Lapsena olin valmis tappamaan itseni ollakseni laiha, en painanut suurinpiirtein höyhentäkään, mutta luokan liikuntahullut katsoivat minua kuin halpaa laiskaa makkaraa, Tuntuu kuin ensin merkitsi raha joka jakoi ihmiset kahteen on köyhät ja rikkaat, ja jokainen varmasti arvaa kumpi ryhmä on "parempi".
Nyt samaa tehdään terveydessä on laihat ja lihavat välimallit poukkoilevat virrasta toiseen kuitenkaan koskaan löytämättä sitä omaa.

Olisin erittäin iloinen kun VIHDOIN keksisin mitä haluan tehdä, mutta kun ei ole pienintäkään aavistusta, minua ei kiinnosta raha eikä kyllä lihaksetkaan, mitä muuta nykymaailmassa on?
Psykologiaa tahtoisin opiskella, pärjäisin varmasti, mutta en usko pääseväni kouluun... mistä lie tämäkin epävarmuus.

Rakkautta ja kosmoksen kauneutta kaikille!

https://www.youtube.com/watch?v=06ht9MyJLT4 Jotain niin kaunista AURORA - Running with the wolves <3

Valohippuset silmissäni

2015-05-06T18:32:00+03:00

Hei Taas Internet!

No mutta asiasta kukkaruukun pohjalle, ajattelin tehdä parveke(pihalleni) kukkapenkin, ainoana ongelmana on tuo järeästä kivestä tehty kivetys.... Kaipa sinne voisi jonkin sortin kukkamuovipenkkipuuhommelin asentaa.
Tai sitten annan tämän idean vain jäädä ruohonjuuritasolle, viimeksi kun yritin samaa ja onnistuin hukuttamaan rakkaat salaattini heti alkumetreinä, ne kirjaimellisesti uiskenteli kukkapurkissaan ;(
Äitini on kyllä hortonomi, mutta se lahja ei selväsikkään periytynyt minulle.

Sain isältäni kirjeen tänään, kutsun hänen 70 vuotis syntymäpäivilleen.

Isä oli ollut pitämättä mitään yhteyttä jo useamman vuoden, kunnes minä päätin ottaa yhteyttä että voisin tulla käymään. (hän asuu tosiaan keski -suomessa ja minä täällä etelässä.)
Miehen kanssa siellä sitten vietettiin yksi yö ja höpöteltiin niitä näitä, ja lopulta lähdettiin.
Tätä ennen ainoat yhteydenpitomme kuluivat hänen haukkuessaan äitiäni, ja minun haukkuessani häntä.

Hän on ymmärtääkseni ollut useammassa sydänleikkauksessa, mitkä ovat kait tuoneet hänet maanpinnalle, että perhe oikeasti on tärkeintä maailmassa (ei raha ja naiset)
Yhteyden ottoni jälkeen hän nyt alkanut antamaan minulle rahaa, ihan mukavia summia mikä on todella kummallista pihiltä mansikkamieheltä.

Uskoisin että ukko yrittää rahalla korvata kaikkea sitä vääryyttä mitä on kymmenien vuosien aikana tehnyt, ehkä vielä joskus annan anteeksi.

Välillä minusta tuntuu, että kaikki rakkaus ja empatia on vain hypännyt kaikkien sisarusteni ja vanhempieni yli ja siirtynyt minuun.
Miten näin täydessä maailmassa voi silti tuntea itsensä yksinäikseksi kysympä vain?
Minua henk.kohtaisesti ärsyttää todenteolla nykymaailma, kaikki on niin pinnallista ja ärsyttävän epätodellista.
Peitetään itseämme merkkivaatteilla, harhaluuloilla ja uskomuksilla.

Nauroin tosiaan ääneen kun ostin uuden puhelimen ja käytin etukameraa ensimmäisen kerran siinä on mahdollisuus "kauniiseen kuvaan" Eli siis ohjelma blurraa naamasi epäkohdat jo valmiiksi ennen kuin edes otat kuvaa?!
Mikä ihmeen järki siinä on, koko ajan painostetaan vain enemmän ja enemmän internettiin "some maailmaan" kaikkeen siihen epätodellisuuteen, mutta kukaan ei ajattele mikä sen hinta on....

Suosittelen heille jotka sivuilleni eksyvät, katsomaan tämän: https://www.youtube.com/watch?v=ipe6CMvW0Dg (en saa tuota toimivaksi, mutta youtobesta löytyy hakusanalla "The lie We live"

Tahtoisin kävellä kadulla halaten jokaista vastaantulevaa, hymyillä kaikille ja ojentaa auttavan käden sitä tarvitsevalle, mutta miksi se on suomessa tehty niin kovin vaikeaksi?

Rakastan ihmisiä, Rakastan maailmaa. Välillä taas Vihaan ihmisiä ja Vihaan maailmaa.

Tuleepa kummallinen päivitys, en jotenkin keksi mistä kirjoitan, mutta pakko kirjoittaa. Niin paljon kaikkea pyörii päässä.

Kävin kiasmassa tänään siellä oli jonkun Robert Mapplethorpen näyttely, suosittelen jos ei ole vastaan homoseksuaalista taiteilijaa (siellä on paljon alastomuutta ja mustia miehiä)
Yhdessä tekstissä taiteilija kertoi "Etsivänsä täydellistä muotoa" Minun on pakko siihen vastata, että sellaista ei ole omasta mielestäni olemmassakaan.

Ymmärrän, että ehkä taiteilija etsi jotain jumalaista, yliluonnollisen upeaa yms. mutta onko sellaista olemassa, mielestäni minkään ei kuulu olla täydellistä.
Kaikilla on virheensä, se on vain elämää (joskus sen hyväksyminen kyllä vaatii enemmän kuin vähän pinnistelyä ettei masennu.)

Hänen töitään

Ps: Haluaisin kovasti kirjoittaa kirjan, mutta minusta tuntuu että ainoa joka pitäisi kirjoituksistani olisi minä itse.
Olisihan siinäkin toki oma juttunsa kirjoittaa itselleen kirjan, voisikohan niin tehdä?

Turhuudesta tekstiksi

2015-04-27T17:05:00+03:00

Olenko tosiaan tullut uudestaan tilanteeseen, että "hukkasin" tunteeni kumppaniani kohtaan?
Nyt kun katson sinua ja mietin rakastanko sinua vielä pääni lyö tyhjää, pahat ajatukset valtaavat pääkopan ja ahdistun...
Ahdistun koska rakastan meitä, rakastan ajatusta meistä, mutta missä tökkii?

Olet huomioinut minua, pitänyt lähellä ja rakastanut.
Vai onko kysymys siitä, että kun rakastuin sinuun olit kylmä, et välittänyt lainkaan miltä minusta oikeasti tuntuu tunteeton mies.

Olenko heikkona vain "renttuihin"?
En tosiaan tiedä, mutta olen valmis tekemään töitä suhteeni eteen, yhdestä asiasta olen varma eise ruoho ole vihreämpää aidan toisella puolen.
Samat ongelmat seuraa suhteesta suhteeseen, ainoa ongelma on etten oikein tiedä miten lähtisin tätä elämäämme muuttamaan.

Yhteistä aikaa on pakko hankkia, ja päihteistä luopua ja turhat murheet taka-alalle laittaa.

On pakko keksiä oikea suunta elämälle, keksiä mitä tahdon... onhan sen pakko vaikuttaa toiseen jos itse vain leijailen universumin mukana tietämättä mihin menen tai mikä minun tarkoitukseni on.

Päivä Mörkönä

2014-04-06T01:38:00+03:00

Onko kenelläkään tullut vastaan tilannetta milloin möröt vain piinaavat mielen pohjilla ja koittavat saada sinut tekemään hätiköityjä ja (yleensä huonoja valintoja) ?

Tajusin tuossa jonkin aikaa sitten että ihmisillä ei ole niinkään kiire, he vain tekevät sen kiireen itselleen.

Joten loppu kommenttini, ihmiset kaikenlaiset ja näköiset lopettakaa se ihme ylimääräisten kelailu ja rauhoittukaa!

Turha

2014-03-30T22:04:00+03:00

Vihaan tätä.... Mihin on kadonnut "me" Juokset siellä täällä unohtaen minut.

En tahdo luopua sinusta, mutta rikonko itseni antamalla anteeksi kerta toisensa jälkeen? Teet pahoja asioita, rikot lupaukset ja satutat niin itseäsi ja minua.... Olen niin raivostunut tahtoisin näyttää sinulle mitä "rakkaus" on, haluan sen takaisin milloin tunsin sinun rakastavan minua, nyt teet kaikkesi päästäksesi pois luotani, syytät minua vaikka oikeasti yritän vain auttaa. Mihin katosit rakkaani, sinä komea mies joka talutti minut käsi kädessä paikasta toiseen pitäen huolen että muut näkivät miedät yhdessä, näin silmistäsi kuinka palavasti rakastit minua, muilla ei ollut väliä oli vain sinä ja minä.

Voi kuinka kaipaan yhteisiä kävelyretkiämme, alaston uinteja ja pitkiä minuutteja vain uppoutuneena toistemme kasvoihin. Nyt minusta tuntuu että yrität saada nuoruutesi takaisin, juokset ulkona tapaillen "ystäviäsi" ja litkien yötä päivää niin sanottua miesten juomaa. Käyt viikot töissä, minä odotan, tuntien kuluessa minä vain odotan ja toivon sinun pääsevän edes puolituntia aiemmin kuin normaalisti, että kerkeäisin käydä kanssasi kuumassa suihkussa. Kotiin päästessä sinua ei huvita, sinä et jaska, haluat syödä Tehdä kaikkea muuta kuin huomioida minua... En jaksa enään odottaa..

Haluan sinut takaisin.

Miten on mahdollista kadottaa toinen, me vain riitelemme ja huudamme... En ymmärrä, olimme luotuja toisillemme, rakastuimme heti OLIMME NIIN SAATANAN ONNELLISIA?!